sisulla eteenpäin!

"Monet ensinäkemältä negatiiviset, elämää mullistavat asiat, kuten avioero tai potkut työpaikasta voivat antaa tilaisuuden murtautua ulos vanhasta kaavasta. Ne ovat tie itsetuntemukseen. Firman kaatuminen ei ole epäonnistuminen vaan oppimiskokemus". Näin kirjoittaa tutkija Emilia Lahti, joka on tutkinut suomalaista sisua. Konkurssin tehnyt yrittäjä on entistä parempi tekijä, koska tuskin hän samoja virheitä toista kertaa tekee. Samoin avioeron läpikäynyt.

Sisu on sitä kun ihmisen periksiantamattomuus ja sinnikkyys loppuvat, ja tullaan siihen pisteeseen, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Kurottaudumme sisua kohti, kun henkinen kanttimme on päätepysäkillä. Sisu on päätös yrittää vielä sen yhden kerran, vaikka on jo ihan lopussa. Me emme voi  tietää mitä uusi vaihe tuo tullessaan, jos emme uskalla kulkea eteenpäin.

Istun yritykseni vessassa ja itken lohduttomasti, käperryn omaan sänkyyn ja itken lohduttomasti...lysähdän olohuoneen lattialle ja itken lohduttomasti...erityisesti näissä kolmessa hetkessä kulminoituu sisun merkitys. Kyse on tilanteista, joissa on henkisesti lopenväsynyt ja itku on lohdutonta, ei vain pientä nyyhkytystä.  On tunne epäonnistumisesta, hallinnan menettämisestä ja kykenemättömyydestä ratkaista asioita, jotka eivät ole loppujen lopuksi kuitenkaan aina omissa käsissä. Näissä hetkissä sisu on nostanut minut ylös polviltani ja tönäissyt liikkeelle. Jos olisin antanut periksi, en olisi saanut yrittäjäpalkintoja ja yritykseni ostotarjousta, minulla ei olisi kahta ihanaa lasta tai surisin vieläkin saamiani potkuja...elämä kohtelee välillä epäreilusti, mutta jos emme koskaan saa pataan, emme osaa arvostaa myös hyviä onnistumisen hetkiä. Minulle sisu ja yrittäjäasenne alkavat olla jo aika sisäänrakennettuja. Yrittäjäasenteessa tärkeintä on kestää epäonnistumisia. Kestämään pataan tulemista. Surkuttelulle on oma aikansa, mutta eteenpäin on ponnistettava. Uskon että olemme itse vastuussa omasta elämästämme niin hyvässä että pahassa. Sanon itselleni että nyt loppuu. Ylös, ulos ja lenkille...muistutan itselleni että asiat voisivat olla paljon paljon huonomminkin. "Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi omat virheensä. Mutta kun trauman jälkeen lähtee parantumaan, alkaa kasvu." sanoo Emilia Lahti. 

Emilia muistuttaa, että traumasta kumpuava kasvu ei ole kuitenkaan itsestään selvää, vaan vaatii kykyä suhtautua tilanteeseen avoimen uteliaalla, hyväksyvällä mielenlaadulla. Se vaatii myös riittävästi sosiaalista tukea. Kasvulle on oma paikkansa ja aikansa. Kipeän tilanteen keskellä on turha lähteä miettimään kukoistusta. Joskus ei voi kuin hengittää ja keskittyä pitämään pää pinnalla. Myös apua saa ja tulee pyytää. Itse koen tarpeellisena ja äärimmäisen tärkeänä että lähellä on henkilöitä, jotka tukevat ja kannustavat eteenpäin vaikeissa elämäntilanteissa. Toivottavasti sinulla on omia luottohenkilöitä. Minun pelastukseni on oma puoliso ja läheiset ystävät, jotka osaavat kuunnella ja antaa järkeviä ohjeita ja kannustusta. Eivät lähde surkuttelemaan ja vellomaan negatiivisuudessa. Jos siellä jo itse uit niin onneksi on ihmisiä, jotka nostavat pinnalle. Muistuttamalla kaikesta hyvästä ja onnistumisista.

Meitä vaivaa epäonnistumisen pelko, mutta ei täällä oikein suvaita onnistumistakaan. Emme ole suopeita antamaan toisillemme tilaa. Mielellämme kontrolloimme toistemme puheita ja ulkonäköä. Jokaisella meillä on henkilökohtainen vastuu siitä, että oma toimintamme mahdollistaa toisen uskalluksen ottaa riskejä. Valittamisen täytyisi loppua. Jokaisen valituksen aihetta kohti pitäisi olla ainakin kaksi ratkaisuehdotusta. Näin tulisi olla sekä yksityiselämässä että työyhteisöissä. Itse en pidä ihmisistä, jotka valittavat, mutta koskaan eivät osaa esittää parannusehdotuksia. Valittamisesta on tullut joillekin tapa, jota ko.henkilö ei itse välttämättä edes huomaa. Hän myrkyttää itsensä ja ympäristönsä. Tulisi pysähtyä ja ottaa härkää sarvista. Kaikkea me emme itse voi muuttaa, mutta useampaan asiaan voimme itse vaikuttaa. Ei syytellä toisia.

Kaikella on tarkoituksensa! näin meidän tulee uskoa. Elämä ottaa ja antaa. Kaiken kokemusteni jälkeen olen kasvanut ja huomaan muuttuneeni ihmisenä vuosien saatossa. Toki ikä tuo viisautta ja elämänarvot ovat muokkautuneet siinä mukana. Entistä paremmin tiedostan omat toiveeni sekä haluni ja tapani elää. Myöskin paremmin hyväksyn että olen tällainen, minulla on nämä vahvuudet ja nämä heikkoudet. Tiedän että olen entistä parempi työntekijä potkujeni jälkeen. Viisautta on myös tiedostaa, että kukaan meistä ei ole korvaamaton. Työelämässä muutos on ainoa pysyvä olotila ja tarvitaan entistä enemmän tekijöitä, joilla on hyvä resilienssi kyky. 

Olen pikkuhiljaa karistanut pois ne asiat, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Työtä kasvun rintamalla täytyy toki vielä tehdä ja myöskin hyväksyä että valmista ei tule koskaan.  Yritän parhaani, se riittää monessa tilanteessa. Haluan olla huomioivampi toisia kohtaan sekä olla armollisempi itselleni. Hyväkin on usein ihan riittävä :)

sisulla eteenpäin,
<3 Riikka